Olen sitoutunut SAK:n loistaviin vaalitavoitteisiin. Teema 1: Rahojen riitettävä, vaikka hinnat nousevat Sähkön hinnan nousua on hillittävä verottamalla energiayhtiöiden ylisuuria voittoja ja palautettava näin kerätyt rahat perheille. On oikein, että sunnuntaityöstä maksetaan erillinen korvaus. Työttömyys voi osua keneen tahansa. Ansiosidonnaista työttömyysturvaa ei saa nykyisestä heikentää. Työntekijöiden tuloja on lisättävä. Siirretään…
ILMASTONMUUTOS VAATII TEKOJA
Kun puhumme valtion velkaantumisesta, keskustelu kääntyy usein tuleviin sukupolviin. Miksi samaa ei tapahdu keskustelussa ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta?
HOITOA, EI RANGAISTUKSIA!
Suomessa kuolee huumausaineisiin joka viikko 3-5 ihmistä. Erityisesti nuorten huumausaineista johtuvat kuolemat on nousseet hälyttävästi viime aikoina. Nykyisen huumausainelainsäädännön ongelmista suurin on se, ettei laki palvele nykyisessä maailmassa sille asetettuja tavoitteita – vähentää käyttöä ja sen aiheuttamia haittoja, huumekuolemia ja rikollisuutta. Nykyinen huumausainelainsäädäntö voi tutkimusten mukaan päinvastoin jopa pahentaa tilannetta. …
VALTION KULTTUURIBUDJETIN KOROTUS SAATAVA MAALIIN!
Yksi toimi toimeentulon parantamiseksi on museoiden maksamat taiteilijapalkkiot taiteilijoille. Palkkioiden ei kuitenkaan tulisi olla museoiden avustushakuprosesseista kiinni vaan ne tulisi sisällyttää maksettaviin budjetteihin kiinteänä kulueränä. Taiteilijapalkkioiden laajennus myös galleriakentälle olisi toimi, joka edesauttaisi alalla vallitsevaa toimeentulon vajetta ja olisi ennenkaikkea reilua
VAALIT ILMAN KRÄÄSÄÄ
Eduskuntavaalit ovat isot vaalit ja näkyvyys maksaa. Vaaleissa näkyvyyttä tarvitsee ja sitä saadakseen on välttämätöntä panostaa vaalityöhön myös rahallisesti. Yksi tärkeä teemani on ilmastokriisi ja sen torjunta. Olen päättänyt, että vaalimateriaalini on ekologista tai luonteeltaan sellaista jonka voi käyttää hyödyksi vaalien jälkeen. Eli toisin sanoa kaiken usein roskiin päätyvän kertakäyttöisen…
MILJARDIEN VERONALENNUKSET RIKKAILLE EI OLE OIKEIN
Edellinen hallitus heikensi koulutuksen rahoitusta reilulla kädellä. Melkein miljardin leikkaukset koulutukseen oli niin suuri virhe, ettei sitä pystytä korjaamaan yhden vaalikauden aikana. Samaan aikaan kouluissa henkinen rasitus kasvaa, joka vaatii lisäpanostuksia mm. mielenterveyspalveluihin. Myös opettajat ovat uupuneita. Nykyinen hallitus on onnistunut parantamaan tilannetta huomattavasti, mutta ei kuromaan umpeen edellisen hallituksen…